Vihanti 2010

Leiri 2010 pidettiin Vihannissa, 100km Oulusta alaspäin. Leiriläset ja suuri osa resursseista kulki leirille VR:n avustuksella. Leirin käytössä oli koulun alin kerros, joka sisälsi riittävästi luokkia, pienen hauskan kioskin, jonne saattiin ihkauudet jääkaappi ja pakastin, sekä tilavan opetuskeittiön ja mainion suurkeittiön. Tilat olivat siis erinomaset leirin tarpeisiin.

Leiriläisiä oli yhteensä noin 60 vaihtelevasti, milloin kukakin oli käymässä jossain tai vierailemassa.

Lehti tehtiin perinteiseen tapaan, taitettiin scribuksella ja jaettiin joka aamuksi telttoihin. Tosin yhtenä päivänä oli niin kova sade ja tuuli että monet siirtyivät nukkumaan kuka mihinkin koloon tai saliin. Täällä Oulun korkeudella yöt olivat myös huomattavasti kylmempiä kuin aiemmin leirillä, ensimmäisinä öinä oli jopa pakkasta.

Radiota kuunneltiin taajuudella 96,8Mhz ja netissä tietenkin. Varsinaista leiribiisiä ei ilmaantunut. Radiossa oli vielä cd-soittimet, mutta niitä ei enää juurikaan tarvittu.

Lehti ilmestyi joka päivä parikymmensivuisena, juttuja niissä oli niin paljon ettei kaikkia ole ehtinyt leirin aikana lukeakaan.

Infossa lähetettiin mm. ahkeraan tahtiin ryhmätekstiviestejä ruuanvalmistumisista, kiskan tarjoiluista ja milloin mistäkin, ylläpidettiin leirilokia ja keskustelupalstaa.


Videoita valmistui tällä leirillä joka ilta useita. Lisäksi leirillä vieraili yhtenä päivänä Ylen Mediabussi, joiden kanssa tehtiin kaikissa ryhmissä oma video. Näitä videoita näytetään mahdollisesti myös Ylen kanavalla syksyn mittaan.

Ruokaa valmistettiin vanhan kaavan mukaan molemmissa keittiöissä. Poikkeuksellisesti omia astioita ei juuri käytetty kun tiskausmahdollisuudet ulkona tai muuten järkevästi olivat olemattomat kun taas koulun keittiössä oli mahtikone ja monta muutakin keittiölaitetta. Niinpä päädyttiin että molemissa keittiöissä syödään koulun astioilla.

Ulkona ei muutenkaan otu juuri laisinkaan kun pihalla ei ollut paikkaa jalkapallonpeluulle? ja siellä oli niin turkaisesti hyttysiä että etelän ihmiset pysyivät sisällä. Ulkona oli myös niin kylmä pääsääntöisesti ettei siellä viihdytty.

Tällä leirillä Maijan 10v teltta lopullisesti.