Yhteistyö Eetti ry:n kanssa

Viekas on jo monta vuotta tehnyt yhteistyötä Eettisen kaupan puolesta ry:n eli Eetin kanssa. Vuoden 2020 leirillä oli mahdollisuus osallistua kahteen Eetin järjestämään työpajaan. Ensi leiriä odotellessa voi tutustua alla olevaan Eetin kirjoittamaan blogitekstiin sekä oppimateriaaleihin, jotka löytyvät linkin takaa Eetin omilta sivuilta.

Eetin uudet oppimateriaalit vastaavat mainoslukutaidon kasvavaan tarpeeseen

Suomalaiset nuoret viettävät keskimäärin kuusi tuntia päivässä sosiaalisessa mediassa. Kohdennetun mainonnan merkitys on kasvanut, kun algoritmit syöttävät nuorten somevirtaan niitä tuotteita, joita paras kaverikin osti. Some-vaikuttajien rooli tekee mainonnan tunnistamisesta vaikeaa – kuinka moni nuori tulee ajatelleeksi, ettei samaistuttavan mikrovaikuttajan videolla näkyvät vaatteet ole ehkä puettu päälle sattumalta?

Tutkimukset paljastavat kaksi toisiinsa kytkeytyvää huomiota mainonnan psykologiasta: teini-iässä ihmisen itseluottamus on usein heikoimmillaan, ja samaan aikaan kuluttaminen koetaan poikkeuksellisen tärkeäksi. Nuorille näkyvissä mainoksissa esiintyy usein ihmisiä, jotka vaikuttavat suositummilta, varakkaammilta, menestyneemmiltä tai paremman näköisiltä kuin millaiseksi nuori itsensä kokee. Tämän kaltainen mainonta lisää tarvetta tilkitä horjuvaa itseluottamusta uudella materialla. Sekä nuoren identiteetin terveen kehityksen että ympäristön kestävyyden näkökulmasta kohdennetun mainonnan tehokeinojen tunnistamista kannattaa harjoitella.

Eetin oppimateriaalisivuilta löytyy paljon medialukutaitoon liittyvää materiaalia, jossa pureudutaan mainontaan ja kulutusyhteiskunnan ongelmakohtiin. Materiaalit on suunnattu erityisesti yläkouluun ja toiselle asteelle. Oppimateriaalien ”Kuluttaminen ja medialukutaito”-osiosta löytyy oppilaille suunnattuja itsetarkisteisia tehtäviä, jotka voi tehdä suoraan nettisivuilla. Osion opettajan materiaalit sisältävät mm. kaksi diasarjaa, jotka toimivat sellaisenaan työpajarunkoina:

1: Mainonnan psykologia (45 min.)

Työpajassa nuoret pääsevät tutustumaan mainonnan yleisimpiin tehokeinoihin, ja analysoimaan heille kohdennettua some-mainontaa. 

2: Vastamainostyöpaja (60 min.)

Työpajassa tutustutaan vastamainoksiin ja niiden tekemiseen.  Työpajassa nuoret pääsevät tekemään pienryhmissä omat vastamainoksensa, joista lopuksi valitaan paras.

Materiaalit: https://eetti.fi/materiaalit/oppimateriaalit/

Lisätiedot: globaalikasvatus@eetti.fi

Leirillä tehtiin vastamainoksia

Leirin päättymisestä on kulunut jo muutamia viikkoja. Leiriä voi muistella lukemalla netistä tietotuutteja ja katselemalla leirivideoita. Tänä vuonna Viekas teki yhteistyötä Eetti ry:n kanssa ja leirillä olikin Eetistä Eeva mukana pitämässä vastamainospajaa (Lue lisää täältä: Medialukutaitoa vastamainoksista alakouluissa ja kesäleirillä). Leirillä pidettiin  myös vastamainoskilpailu. Eetin hankkeen pohjalta on tuotettu opas vastamainostyöpajojen pitämiseen ja sen voi käydä lukemassa täältä. Opasta kuvaillaan näin:

”Eetin uusi opas johdattaa mainoksia parodioivien vastamainosten maailmaan. Käytännöllisen oppaan avulla jokainen opettaja tai kasvattaja voi ohjata vastamainostyöpajan ja käyttää opetuksessa kulttuurihäirinnän ilmiöitä, kuten katutaidetta ja brändiparodioita.”

Joten, jos vastamainokset ja aihe kiinnostaa tai haluat tietää siitä enemmän, käy kurkkaamassa linkin takaa löytyvää opasta. Oppaan avulla voi myöskin muistella leirillä pidettyä vastamainospajaa!

Hyvää kesänjatkoa kaikille!

Laura

Kultsikoulutuksessa tehtiin videoita!

Kultsikoulutuksessa tehtiin pieni esittelyvideo leiristä. Editointi tapahtuu tietokoneella, joka on liitetty televisioon. Yksi kultsi editoi ja muut ovat ottaneet mukavat asennot tuoleilta ja lattialta!

Muita kultsikoulutuksessa 18. huhtikuuta tehtyjä videoita:

Viekas multicam testi 2015-04-18
Tuotanto: Team Kultsit

 

Tuotanto: Team Kultsit
Haastattelija ja haastateltavana: Maija ja Kati
Monikameratuotanto: Bruno
Kuvaus: Riina, Taika, Lauri

 

Nettisivujen muokkausta älypuhelimella

Nyt kultsikoulutuksessa opettelemme lisäämään juttuja nettisivuille. Viekkaan sivut ovat nyt wordpress-pohjassa, joten niiden muokkaaminen esimerkiksi iphoneen tai androidiin ladattavalla sovelluksella on helppoa!

image

Tältä näyttää blogikirjoitusten katselu androidin wordpress -sovelluksella.

Kultsikoulutus

Tänään meillä on kultsikoulutus, jossa opetellaan käyttämään Viekkaan uusia sivuja! Paikalla on 12 viekasta!

Tunnelma on tiivis, ja naurua on paljon, ainakin vielä (: kun kello on 12.53!

image

 

Kultsit ovat jo täydessä työntouhussa, ja kello on vasta yksi! Nyt pohdinnassa, mikä on mansikka? Marja? Hedelmä? Ei, wikipedia kertoo mansikan olevan epähedelmä! Mutta miksi? 🙂

Tässähän ollaan kohta jo ihan leiritunnelmissa! Leirikesää odotellessa siis…

 

 

/Johanna ja Laura