Ongelmanomistaja vai ratkaisija?
Vuosia sitten 85-vuotias anoppini oli uudistamassa kylpyhuoneen kaakeleita. Hän asui vanhassa talossa, missä oli vielä jaloilla seisova kylpyamme. Kaapelimies totesi, että ei tuonne ammeen taakse alas saa kaakeleita! Mummu totesi tähän: Ellet sinä osaa, laitan itse! Ja niin hän tarttui toimeen ja kaapeloi ammeen taustan. Se kesti yli hänen loppuelämänsä – 10 vuotta – ja pidempäänkin. Mummu oli ongelmanomistaja, hän halusi kaakelit ammeen taakse. Kaakelimies oli töissä, hän näki vain hankaluuden.
Sama ilmiö toistuu monesti osatessamme palveluita: talot ovat homeisia, vanhaa ei voi korjata, taittaja ei uusi huonolaatuista graafista kuvaa, suutari kieltäytyy vaihtamasta vetoketjua jne. jne. Yhteistä kaikille on se, että tekijät eivät koe asiaa omakseen, he tekevät annetun ajan ja yleisohjeen mukaisesti välttämättömän. Ammattiylpeyttä ei ole, eikä tahtoa ratkaista asiakkaan ongelmaa. Ja miksi olisikaan? Kiittäkö kukaan, osaako asiakas arvostaa, maksaako kukaan laadusta? Jos työnantaja ei arvosta työtä, kehu hyvää suoritusta, panosta laatuun, niin tuskin työntekijäkän.
Miksi asiat ovat näin? Joskus nuoruudessani kerrottiin tarinaa kirkon portista, jota oli rakennettu 10 vuotta. Kaikki ihastelivat hienoa käsityötä, eikä kukaan kysynyt, kuinka kauan sitä oli tehty. Nykyään nopeus on asia, jota vaaditaan ensimmäisenä tarjouksia pyydettäessä, tilauksia tehdessä jne. Eli nopeus voittaa laadun menen tullen. Tämä voi olla yksi syy, mutta ei selitä kaikkea. Sillä toisaalta myös sanonta: paras on hyvän vihollinen, pitää paikkansa.
Olen katsellut viime aikoina muutamia tosiTv-ohjelmia: Kuppilat kuntoon, pomo piilossa, muotisuunnittelijan työnohjaus jne.. Jotenkin tuntuu, että ne kaikki ovat syntyneet tarpesta näyttää, miten laatu syntyy. Hyviä opetusohjelmia monet näistä. Kaikki tosiTv-ohjelmat eivät olekaan huonoja…
Viestintäleirillähän olemme koko ajan pyrkineet tekemään parastamme sillä osaamisella mikä meillä on, saamaan valmiiksi annetussa ajassa niin hyvin kuin osaamme. Ja aina olemme arvostaneet toisten tekemisä – siitä on merkkinä ablodit ja pinssit ja kiitokset. Tärkeintä on kuitenkin luottamus, luottamus siihen, että jokainen osaa ja vastaa tekemisistään yhdessä muiden kanssa. Jokaisen ideoita kuunnellan ja useimmat toteutetaan. Näin voimme olla ylpeitä myös työn tuloksista!