Tietotuutti12.6. -98

räisi enää,sillä vanheneminen ei pysähtyisi, vaan jatkuisi nor- maalina.Jatuhattavuottaei kukaan normaali ihminen elä. Noita ei tiennyt ketäolisi voi- nut pyytääapurikseen. Hän ei halunnut,ettäkukaantietäisi missähän oli.Tietäjällä oli apu- reitavalmiina.Hänkysyi noidaltamillaistaapuriahän tarvitsisi.Noitavastaisisuoraan kiertelemättähaluavansahir- viön.Tietäjäihmettelivasta- usta, muttei välittänyt siitä.Hän hakiluettelonhirviöistä ja käski noidanvalitamieleisensä.Noita valitsirumimman." Setulee luoksesikunhan vain kutsutsitä nimeltä.Valitsemasihirviön nimi on Gigo.
Noita tuli ulos mökistä ja lähti suunnistamaankohtirantaa. Rannallaolipaljonkalloita, niissäsaattaisiollahyviäko- lojanukkumistavarten. Muu- tenkaan rannalle ei ikinä tulisi ketään.Korkeintaanhautajai- siin, eivätkä ihmiset silloinkaan lähtisi tutkimaanrantaa.Ran- taan päästyään noita lähti kohti kallioita.Oliyöjakaikkioli aiv anmustaa.Vainmeren pauhu kuului,se peittikaiken alleen.Noitakiipesi kalliolle.Sieltä hän näkikauas yönpimeydestähuolimatta. Noita puoliksi juoksi, puoliksi liukuialas. Hän katseliympä- rilleen,jaluulijo joutuneensa loukkuun, kunhänhuomasi pie- nen valojuovan, joka näytti tu- levansuoraankalliosta.Tar- kemmin tutkittuaan, noita huo- masi, että valo tuli pienestä ra- osta. Hän ei tajunnut ensin, mi- ten valo voi tulla suoraan kalli- osta, mutta hetken tuumittuaan noita tajusi, että se oli avaimen reikä.Muttamissäoliavain? Hänkokeili koputtaa kolonvie- reen. Ja kuin ihmeen kaupalla ovi rupesi aukeamaan. Takana näkyi pienihuone,jonkakes- kelläseisoipunainenhirviö.

Silläoliyksisilmä,jollase pälyili ympärilleen. Sillä ei ol- luthiuksia,hampaitasitäkin enemmän. Ja ne olivat teräviä. Huoneentakaosassaolipitkä vuode,jossaeiollutmitään pehmusteita."OletGigo,ole- tan"noita sanoi. "Ja sinä uusi mestarini,oletan." Hetkenai- kaakaksipelottavaahahmoa tuijottivat toisiaan,ja sen het- kenaikanahesolmiv at ystävyyssuhteen,joka kestäisi tuhat vuotta. Noita söi kunnolla tarjolla olevaa ruokaa, sopi tär- keimmätasiatGigonkanssa, menipitkälleenv uoteelleja nukahti.
12.6.1598
Noita heräsi pitkästä unestaan. Hän oli todella nälkäinen. Gigo olijo lähtenyt. Seolijättänyt noidalle vain mustan kaavun ja tietäjänantamanoppaan.Tä- ristenjännityksestähänavasi oppaanjaselailisensivuja. Noitapukipäälleenkaapunsa jatyönsioppaansensisään. Niine hyvineen hän lähti met- sästämäänihmislihaa,koska hänellä olinälkä. Rannallaoli juuriparahiksihautajaiset. Noitamuistisiirtämistaian.Hän siirsi yhden hautajaiskulkueen miehistäomaan kammioonsaja siirtyiitseperässä.Hänehti nähdäv ainmuiden hämmästyneet ilmeet. Raa'asti tapettuaannoitasöimiehen, jonkajuuriolisaalistanut. Syötyäänhänlähtitutkimaan kylää.Hänkulkijakuunteli. Jossainkuuluiaskeltenkopi- naa, muuten oli hiljaista. Kylää tutkiessaan noidan mieleen tuli noitarovio, jollahänenäitisä oli poltettu.
Kuului hiljaista puhetta. Ensin noita ei kiinnittänyt siihen mi- tään huomiota, mutta sitten hän tunnistipuhujan.Sehänoli tietäjä.Puhekuuluiläheltä. Varmaanviereisestätalosta. Noita lähti kävelemään taloon

päin.Sisällänäkyikaksi pelästynyttä vanhusta,mies ja nainen.Toisennoitatunnisti tietäjäksi,jokaoliopettanut häntä vuodenpäivät.Tuuli pais- kasiovenkiinni.Tuvassaoli hiljaista. Vihdoin tietäjä rupesi puhumaan. "Kas, oppipoikani. Selvisitsiisunestasi." Syntyi taashetkenhiljaisuus."Niin selvisin"noita sanoi lujalla ää- nellä. "Ja tulin kostamaan äi- tinikuoleman.Häneitehnyt mitäänpahaa.Auttoivainih- misiä.Kiitollisiaheidänolisi pitänytolla,eivihaisia." "Ei hän tehnytkään mitään pahaa, mutta hän ei pystynyt pelasta- maan pormestarin vaimoa,jo- ten vaimo kuoli. Ja koska por- mestari määrää tätä kylää,hän suutuksissaankäskipolttaa Anitan. Sinun äitisi oli syytön. Häneiollutnoita.Sinussaei ollutnoidanominaisuuksia. Eikä ole vieläkään. Osaat vain noitua,mutta se eiteesinusta noitaa,koskaetole pohjimmiltasinoita." Tietäjä kuvitteli noidantästä rauhoittu- van, mutta noita vain raivostui lisää. Hän nappasi soihdun sei- nältä ja heitti senmaahan.Kuiva puusyttyihetijaalkoipalaa iloisesti.Liekitnousivatyhä korkeammallejakorkeam- malle.Noita ei huutanut, vaikka kipu oli yli sietokyvyn. Hän oli tullutäitiinsä.Liekkienkuu- massapoltteessanoidalletuli mieleen aamu yli tuhat vuotta sitten. Seaamu, jolloinmummo oli raahannut hänet katsomaan roviota,jollahänen äitinsä oli poltettu. Ja kuten äitinsä, myös noita huusi kerran, vain kerran. Liekittarttuivatjolähimpiin taloihin.Aamuunmennessä kokokyläoli palanutraunioiksi. Vielä viimeisethiilet hehkuivat aamuauringonvalossa.Noitaoli saanut kostonsa.

Tekijät: Anna ja Iitu

15