3

Luulo ei ole tiedon väärti

eiole

tiedon väärti

OlipakerranjamikseitoisenkinjossainMissälie-viidakonuumenissanuori villisikauros.Villisiathanovat tunnetusti tyhmiä. Melkein yhtä tyhmiä kuin sarvikuonot, pirun vahvoja ne kuitenkin ovat. Ehkä se onkin totta, mutta Dorka (se oli villisian nimi) ei sitä tiennyt. Se luuli olevansa koko viidakon komein ja fiksuin eläin. Ehkä se olikin, mutta me emme vain tiedä sitä. Luulo eijoka tapauksessa olluttiedon väärti, kuten olemme jo oppineet ja kuten Dorkakin tulee vielä oppimaan. Eräänä päivänä kunDorka oli kävelyllä metsässä se kohtasi naarasleijonan. Hieman yksinkertainen kunoli, Dorka eiymmärtänytetteisentäänvetänyttaisteluissasentäännaarasleijonallevertoja. Dorkan onneksi leijona oli juuri syönyt tukevan päivällisen ja tyytyi vain murahtamaan Dorkan asettuessa sen tielle seisomaan. Mutta Dorkapa ei vähästä säikähtänyt. "Minä olen koko viidakon komein ja fiksuin ja kaunein ja vahvin ja urhein ja..." Leijona vain pudisteli päätään. "Luulo ei ole tiedon väärti", se mumisi hiljaa itsekseen. Ääneen se tokaisi. Tuleauringonnoustuajajälleenlaskettuajuomapaikanläheiselleaukiolle. Tapaamme siellä" Dorka nyökkäsi, mutta hänen pikku sydäntään kouraisi pelko. Oliko nyttulluttehtyätyhmästi?Dorkaolikuitenkinliianitserakasjuostakseenleijonan perään ja myöntämään kehnoutensa. Niinpä hän lähti kotiansa kohti ja päätti vakaasti voittaaottelun,millainensesittenolisikin.Seuraavanailtanavillisikaoliajoissa. Leijonakin tuli pian paikalle, mutta asettui sivuun kuin katsojaksi. Dorka vapisi kuin aladobi. Saisiko se toisen, vielä vahvemman vastustajan? Silloin paikalle saapui otus, jonka me olisimme luokitelleet jyrsijksi, mutta jolle Dorka ei tiennyt muuta nimeä kuin Pienempi. Pienemmillähän ei ollut mitään väliä tuollaisen ison karjun silmissä. Ja mitä nyt?TuoPienempihänasettuihaastajanpaikalle!Sellaisenlistisihelpostiisoilla torahampailla johonkin läheiseen puuhun. Dorka hyökkäsi otusta kohti, mutta samassa tämäväistisivullejapuraisiDorkaaoikeaanetujalkaan.Dorkaälähtikivustaja hyökkäsiuudelleen vahtien kuitenkin etteipikkueläin pääsisiohitse.Mutta eläinpä vilahtikin Dorkan kookkaanpuoleisen vatsan alitse haukaten tätä samalla takajalasta. Dorka kääntyi salamana ympäri ja sen pikku aivoissa syntyi ovela suunnitelma. Kun tuovihattu Pienempiyrittäisiuudelleensenvatsanalitse,selössähtäisimaahanja litistäisi otuksen valtavalla ruhollaan mössöksi. Dorka tekikin aikomuksensa mukaan, mutta pikkueläin osasi ilmeisesti ennakoida tapauksen, sillä se vetäytyikin heti takaisin , niin että Dorka lätsähti paljaalle hiekalle. Se tuijotti voimattomana kuinka Pienempi kiipesisen selkään ja haukkailisitä kunnesseantautui. "Mutta kun minä ihan totta luulinolevani",Dorkamumisivieressäkatselleelleleijonalle."Luuloeioletiedon

T^{väärti", leijona vastasi. Ja sen oli Dorka saanutsinä yönä karvaasti kokenut.}
IETOTUUTTI30.6.1998