Tietoyhteiskuntaan päätä pahkaan




Keväällä 1995 Suomi päätettiin siirtää virallisesti tietoyhteiskuntaan. Sen jälkeen on tapahtunut monen moista. Opetusministeriö on jakanut 236 miljoonaa tietoyhteiskunnan tekemiseen kouluissa, kirjastoissa, museoissa jne. erityisesti laitehankintojen kautta. On ehdotettu erilaisten mediaprofessuurien perustamista ja sisältötuotannon rahoituksen tukemista jne.

Mutta muistettakoon tässä kaikessa tuoksinassa, että itseasiassa ollaan enemmänkin tekemässä. informaation helpomman ja nopeamman saamisen yhteiskuntaan, jota kuvaa vielä informaationsaamisen paikkojen monikertainen lisääntyminen. Kun meillä on edelleen viestien välittämistä varten olemassa näkö-, kuulo-, haju-, maku ja tuntoaistit sekä käytössä 24 tuntia vuorokaudessa ollaan ikäänkuin absoluuttisten rajojen äärellä. Mitä aisteja uudenlainen informaation vastaanotto vaatii. yhteiskunta. Entisestään ilmeisesti halutaan meille syöttää vaikutteita ympäröivästä maailmasta näköaistin kautta ja osittain myös kuulon. kautta.

Entä itse kukin viestin lähettäjänä, mitä meille on tulossa lisää? Uusia vempaimia, joilla kertoa itsestään ja ajatuksistaan ja saada entistä helpommin ja nopeammin niille kuulija ja katsoja. Ystävän tavoittaa entistä varmemmin milloin vain ja mistä vain. Viime kesän leirillä vieraillut Andriaan Perrells on tiivistänyt muutosta sanomalla, että ollemme siirtymässä synkronisesta yhteiskunnasta asynkroniseen. Tähän suuntaanhan meitä vievät juuri sähkö- ja puhepostit, puhelinvastaajat jne. Voisipa jopa ilkikurisesti ajatella, että suomalaiset oppivat paljon puhutun small talkin soitellessaan kännyköillä ja kännyköihin tai vastaillessaan sähköpostiviesteihin vaikkapa merkkisymbollikielellä sanoman tunnesisällön kuvaamiseksi.

Luulisin, että vanhojen ystävyyssuhteiden paremman vaalimisen lisäksi uusi tietotekniikka antaa mahdollisuuksia löytää uusia ystäviä. Aina löytyy vielä uusi pulinaboxi tai newstaulu, jonne voi mennä kertomaan omia kuolemattomia ajatuksiaan ja toivottavasti myös peilaamaan niitä muiden ajatuksia vastaan. Ihmisen idea on varmaan kuitenkin tarinan kertomisessa ja kuuntelemisessa ja on hauskaa, kun vaihtaa vaivattomasti kuulijoita/lukijoita ja kuunneltavaa/luettavaa.

Noita yksilöllisistä korostuksista huolimatta en kuitenkaan haluaisi puhua tietoyhteiskunnasta vaan tietotekniikka yhteiskunnasta eli Ilkka Niiniluodon tapaan korostaa, että kyseessä on uuden tekniikan tunkeutuminen yhä syvemmälle arkisiinkin toimintoihin. Se, että muuttuuko se jossain vaiheessa sitten tieto- tai viisausyhteiskunnaksi jää nähtäväksi. Vaara kuitenkin on, että se jää viihteen yltäkylläisyyden yhteiskunnaksi. Ja sitähän ei kunnon maailmanparantaja voi hyväksyä, joten ensi kesän leirillä on taas viestintärokotetta tarjolla joka viestimeen erikseen ja yhtä aikaan.

Viestimisiin Juha N