Avainsana-arkisto: Viestintäleiri 1997

Suinula 1997

Suinulassa Kuorevedellä (joka on nykyisin osa Jämsää) järjestettiin kaikenkaikkiaan viisi leiriä vuosina 1997-2001. Leiriä pidettiin keltaisessa kyläkoulussa, punaisessa päiväkodissa ja pienen pienessä puusaunassa. Keinut oli kovassa käytössä. Joinain kesinä kioskia pidettiin paahtavan kuumassa teltassa keinujen vieressä. Kaupassa ja leipomossa käytiin Hallissa. Yhtenä kesänä kesäleirejä järjestettiin SEITSEMÄN (7) kappaleetta! Pihtiputaan pojat tutustuivat leiriin Suinulan kesinä ja monelle muillekin viestintäleirit tarkoittavat yhä edelleen juuri Suinulaa.

Palokunta kävi leirillä tutustumassa pelastettaviin kohteisiin. Elämyspuisto. Leiriläiset vierailivat Finavitecin tehtailla. Useat leiriläiset tekivät omat kotisivunsa nettiryhmässä (info?). Ensimmäinen Curly-leiri?? [Curly RY:n historiikissa vuoden 1997 kohdalla lukee: ”Viestintäkasvatuksen Seuran viestintäleirille osallistuu neljäkymmentä nuorta Helsingin läntisen keskuksen alueelta, ensimmäinen Curlyn viestintäkerho aloittaa toimintansa”] Kuorevedellä järjestettiin monta kesäleiriä, joiden vetäjinä olivat kokeneimmat kultsit jaVanhat Rouvat jakoivat läsnäoloaan niin, että jokaisella leirillä oli mukana joku Vanha Rouva. Leirillä vieraili myös tulevaisuudentutkija, professori Eleonora Massini. Yhteistyötä leirien ja Italian nuorten välillä kehitetään vierailun perusteella.

Kesäkuun leirit olivat 3.-10.6. ja 12.-19.6. Leirejä jatkettiin samassa paikassa juhannuksen jälkeen niin, että viiden päivän leireillä (ma-pe) toimivat ohjaajina seuran omat nuoret ja kultsit.

Vastuullisina vetäjinä olivat Sonja Baer ja Ilari Säkkinen. Yksi leireistä oli varattu Helsingin kaupungin nuorisotoimelle. Viikon mittaisia leirejä pidettiin yhteensä kolme. Kaikkiaan leireillä oli leiriläisiä yhteensä 182, joista ensikertalaisia 93. Kuoreveden jakso päättyi kahden päivän tehoiskuun Telen Customer Care Centerin väelle. Leirien uutuuksina olivat radiolähetykset Internetissä sekä leculotto.

Vuoden muut leirit

10.-14.11.97 Tampereen täydennyskoulutuskeskuksen viestintäleiri: Tuumasta toimi 24.-26.10.97 Viestintätapahtuma Toijalassa 11.-15.8.97 Viestintäleiri Honkalammella 4.-5.8.97 Viestintäleiri Telen Customer Care Centerin työntekijöille Kuorevedellä 14.-18.7.97 Viestintäleiri Kuorevedellä 7.-11.7.97 Viestintäleiri Kuorevedellä 30.6.-4.7.97 Viestintäleiri Kuorevedellä 23.-27.6.97 Kuurojen leiri 20.6.-29.6.97 Selviytymispainotteinen viestintäleiri Kuorevedellä (väliviikko, paikalla vain muutama henkilö) 12.6.-19.6.97 Viestintäkasvatuksen seuran kesäleiri Kuorevedellä 3.-10.6.97 Viestintäkasvatuksen seuran kesäleiri Kuorevedellä 24.5.-25.5.97 Viestintäleiri Karjaan suomenkielisellä yläasteella 20.-22.5.97 Viestintäleiri Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksessa 16.-17.4.97 Viestintäleirikoulu Kriivarin ala-asteella Paimiossa 12.4.97 Viestintäpäivä Hyökkälän yläasteella Tuusulassa 1.-4.4.97 Viestintäleirikoulu Rovaniemellä 15.-16.3.97 Viestintäleiri Karjaan suomenkielisellä yläasteella 12.3.97 Viestintäleiri Aleksis Kiven koulussa Helsingissä 3.-7.3.97 Viestintäleiri Kaarinassa

“Vuonna –97 isot pelottavat kultsipojat soittivat koko ajan pianolla Meksikon pikajunaa. Ensimmäisenä vuonna Kuorevedellä kioski oli isossa teltassa keskellä pihaa ja siellä oli kauhean kuuma.” Minna

“Kyllä vain, kyllä vain.. Samuli & Aleksi löysivät pianon ja sen tuoman helpotuksen kulttuurin kaipuuseen!“ Samuli

“Joku vuosi Suinulassa ajatelin pistää uuden valvomisennätyksen itselleni. Siinä istuin netissä stickdeath.com:ia katsomassa ja valvoin lopulta aamu-kymmeneen jolloin ryhmän kultsi näki väsymyksen ja komensi minut nukkumaan. Nukuin tunnin ja sain tarpeeksi tarmoa että jaksoin koko päivän ja valvoin kolmeen. Tämä ennätys on vieläkin voimassa vaikka edellisena iltana valvoin seitsemään ja valvomistunneiksi laskin 21. Ei huono.“ Jean

“Tähän voisin lisätä myös oman putkeenvalvomisennätykseni tuolta kesältä: 37h. Mutta Helmisen Jussi teki kyllä ylivoimaiset. Valvoi muistaakseni ainakin 48h. Menikö viisikymmentä rikki? Enpä muista. Taisipa ottaa vielä kofeiinimyrkytyksenkin ennen unta.“ Samuli

Kuorevedellä kehittyi keinukulttuuri

”Keinukulttuuriin sisältyi mm. kilpahyppyä sekä keinun kanssa tehtäviä voltteja (”backflip”). Tein tuon kesän keinuhypyn pituusennätyksen, siinä sivussa satutin jalkani ikävästi mutta oli se sen arvoista. Tuona kesänä olin kuorevedellä kuusi viikkoa käymättä välillä Helsingissä, mihin sisältyi kaksi ns. selviytymispainotteista viestintäleiriä jolloin kuuntelimme paljon Bee Geesin kappaletta stayin’ alive radion kamoilla ja surffasimme nettiä koko väliviikon ajan. Mieleen on painunut myös eräänä väliviikonloppuna ollut kautta Suomen tuhoa aiheuttanut ukkonen joka hajotti puhelinkeskuksen sekä mikseriin kytketyn puhelimen radiohuoneesta, jonka sain myöhemmin korjattua. Olimme juuri menossa Aten asuntoautoon kun salama iski läheiseen koivuun, hirveä räsäys.” Jussi