Hanko 1989

Hangossa oltiin kahdessa paikassa, Tvärminnessä ja Täktomissa, kaksi viikkoa eli pidettin yhteensä neljä leiriä. Esim. lehti tehtiin niin, että toinen lehtiryhmistä teki paikalliset leiriuutiset ja toinen ryhmä vastasi muista jutuista. Tvärminnen videomökki oli jossain todella kaukana, mutta vielä kauempana oli uimaranta.

Leirillä tehtiin yhteinen leiripaita, college-puku (mintunvihreä ja pinkki). Yhdessä katsottiin Hangon elokuvateatterissa ”Willow” ja ”Päättymätön tarina”. Elias Pöyry ja Teemu Ollila, ehkä porukassa oli vielä joku muukin, kantoivat raahattavan puhelimen elokuvateatterin katsomoon ja soittivat sieltä saman teatterin lipunmyyntiin ja tilasivat limua tai karkkeja. Teatterin omistaja ei tykännyt menettelystä ja pojilta otettiin puhelin pois. Ohjelmaa lähetettiin Hangon Kaapeli-tv:hen päivittäin. Hazel ja John (Salminen) olivat ensimmäistä kertaa leirillä. Jean-veli kävi taapertamassa. Hangossa palkittiin leiriläisiä ensimmäisen kerran näkymättömistä töistä, vessan siivoamisesta sai kakun. Samuli Piela ensimmäistä kertaa leirillä (muistan vieläkin Willow’n !)

Saman vuoden muut leirit: Kuurojen leiri Lemillä Kotalahdessa.