Jännittää

Jännittää, mitä uutta leirillä. Ainakin yritämme 3D-tulostukseen liitettävää skanneria.

Käsittääkseni se toimii siten, että kännykkäkameralla kuvaskannaus-sohjelmalla (esim Trnio) skaannaamme eli kuvaamme haluamamme esinettä, vaikkapa lempilelua, joka puolelta, ylhäältä ja sivuilta. Kamera ottaa noin 100 kuvaa ja yhdistää kuvat kolmiulotteiseksi kuvaksi. Harjoittelin tätä viime viekkaan kokouksen jälkeen. Oli kyllä sikäli vaikeaa, että kuvapöytä ei ollut riittävästi valaistu eikä sopivalla korkeudella. Sain kuitenkin jonkilaisen kuvan aikaiseksi, sitä on ruudulla kiva pyöritellä.

En vielä osaa siirtää sitä muuta kuin sähköpostiin enkä avata muilla välineillä kuin kännykällä. En ole ehtinyt asentaa uutta ohjelmaa.. Mutta pala kerrallaan. Eli en voi laittaa kokeilun tulosta tähän.

Tämän jälkeen pitää kuva siirtää 2D-tulostimeen, varmasti oman ohjelman kautta, joka tekee kuvasta mallin. Mutta tämän kaiken pitäisi onnistua ensi kesän leirillä, upeaa!

Kerroin tästä, sekä monikamera-ajosta videon teossa, Sonera-kaupassa, kun vaihdoin liittymäni 4G:ksi. Oli kiva myyjä, joka jutteli ja katseli kuvaa ja sanoi, että onpa hieno leiri, hän ei ole noita juttuja koskaan tehnyt!

Kesäkuussa leiriläiset ainakin ovat nähneet ja kokeneet moiset ihmeet!

Nähdään

Maija