Leirit Kalenteri Leirikanta Juorut Kellari Arkisto blank Keskustelupalsta Wiki

Viestintäleirillä

Viestintäleirit

Viestintäleirien tarkoituksena on opettaa lapsia ja nuoria käyttämään viestintävälineitä ja -verkostoja sekä ymmärtämään niiden suomia mahdollisuuksia arkipäivän asioiden hoitamisessa ja itsensä ilmaisemisessa.

Leirillä kaikki tekevät kaikkea. Näin saadan kokonaiskuva leiriyhteisöstä ja näin voidaan hahmottaa myös sitä, millainen merkitys viestimillä on yksilölle ja yhteisölle.

Pyrkimyksenä ei ole kouluttaa yhden ilmaisuvälineen taitajia, vaan tavoitteena on tutustuttaa leiriläiset erilaisiin viestimiin ja niiden muodostamiin verkostoihin sekä opastaa heitä käyttämään niitä omassa toiminnassaan.

Osallistutaan

Viestintäleirillä jokainen osallistuu vuorollaan kaikkeen toimintaan kykyjensä mukaan. Aiheet ja ideat tuotoksiin saadaan ympäristöstä ja leirin omasta toiminnasta. Viestintäkasvatuksen seuran omilla kesäleireillä ovat seuraavat toiminnat: lehti (aamu/uutislehti), video (uutiset/fakta sekä fiktio), radio, info (logistiikka), ruoka (ravintolat).

 Pääperiaatteet
• Tekemällä oppii
• Työn loppuunsaattaminen
• Oma-aloitteisuus
• Toisista huolehtiminen
• Itsenäisesti yhdessä

• Vastuun ottaminen ja kantaminen
• Jokainen on toisensa opettaja-ja oppilas
• Tiimityö
• Kokonaisprosessin oppiminen ja näkeminen
• Toisen työn arvostus
Uutiset
11.06.2010
Disco
09.06.2010
Viestintäleiri Vihannissa 8.-15.6.2010
18.05.2010
Leiri alkaa pian! Vielä ehdit ilmoittautua.
Lue lisää...
Vanhat kyselyt
• Oletko innoissasi leirillä järjestettävästä discosta?
• Onko Vihantiin pitkä matka?
• paljonko aikaa edellisestä leiristä on kulunut?
• Uskotko hyvän kehään?
• Oliko Anttola hyvä leiripaikka?
• Tuletko leirille 2009?
• Oliko edellinen kysely tyhmä??
• Vaikuttaako pullon materiaali Coca-Colan makuun?
• Mikä on olema?
• Järjestetäänkö leiritapaaminen joku viikonloppu????????
• Oletko Viestintäleirillä?
• Luetko sanomalehtiä?
• Koskeeko ilmastonmuutos sinua?
• Tuletko vuosikokoukseen 17.1.2008?
• 1odetko leirinjälkeistä masennusta?
• Kuinka vanha Viekas on?
• Onko viestintäleirejä 10 vuoden kulttua?
• Millainen on paras leiripaikka?
• Edistääkö Viestintäleiri maapallon globaalista yhtenäistymistä?
• Tuletko kesän 2005 leirille?
• Tiedätkö mitä tarkoitetaan ansaintalogiikalla?
• Tehdäänkö Syystuutti?
• Äänestitkö EU-vaaleissa?
• Oletko vasen- vai oikeakätinen?
Uusin kysely
Hae