Aihearkisto: Maijan blogi

Pentti Malaskan kirjan julkaisutilaisuudessa

Pentin päivänä 21.3.2017 julkaistiin kirja Pentti Malaskasta: Ennalta näkijä, edellä kulkija. Kirjan ovat toimittaneet Laura Pouru, Markku Wilenius, Karin Holstius ja Sirkka Heinonen. Se julkaistiin Tulevaisuuden tutkimuksenseuran julkaisusarjassa B,

Kirja antaa hyvän kuvan Pentin ajattelusta ja toiminnasta.MInulla oli ilo omaan muistelupuheeseeni julkaisutilaisuudessa. Kirjoitin lappusille etukäteen sanottavani. Sanoin ehkä jotain muuta. Alla kirjoittamani muistelo. Laitan sen tänne, koska Pentti oli tukemassa viestintäleiritoimintaa monin tavoin.

Ystävät!

Sain luettavaksi käsikirjoituksen Pentin kirjasta. Lukiessa monet muistot palautuivat mieleen, monet kuvat silmien verkkokalvoille.

Muistelin kesäseminaareja Seili etunenässä. Kesäseminaarien kotoisa tunnelma, lennokkaat keskustelut tulevaisuudesta, yhdessä syöminen ja pohtiminen olivat paljolti Pentin ansioista.

Seilissä työryhmä kokoontui ison pöydän ympärille ulos ja Pentti pyysi minua pj:ksi keskusteluun. Hän osoitti luottamusta naisia kohtaan – elettiinhän vasta vuotta 1982!

Kyse ei todellakaan ole ollut mistä tahansa seminaareista, vaan hienoista kohtaamisista ihmisten kesken. Seilin lisäksi mieleen tulevat Otavan Opistolla pidetyt seminaari, Lepaa, Lappeenranta, Seinäjoki jne, jne…

Otavan opistolla teimme mm. ruokaa eri skenaarioihin miettien mitä tuossa skenaariossa syötäisiin. Pentti osallistui täysin rinnoin ideoiman ja toteuttamaan ideaa. Seuraavan päivän kahvitauolla hän sanoi, että tämä pitäisi toteuttaa kaikilla tutun kursseilla.

Pentin rohkaisu ja ennakkoluuttomuus innosti yhdistämään viestintäleiritoimintaa kesäseminaareihin ja muihin tapahtumiin: Turun isossa konferenssissa viekaslaiset kuvasivat ja esittivät videoita isossa aulassa, Rovaniemellä teimme päivittäiset lehdet ja videot.

Yhteistoiminnasta tulee erityisesti mieleen seuran ehkä 15-vuotis juhla Tieteiden talolla, missä viestintäleiriläiset tekivät ruoat ja tarjoilivat ne!

Tämä kaikki kuului tulevaisuuden tekemisen ja vuorovaikutusyhteiskunnan teemaan. Eikä olisi onnistunut ilman Pentin hyväksyntää ja innostusta! SE ehkä oli mielestäni parasta Pentissä, että hän ei ampunut alas ideoita, vaan kannusti toteuttamaan ne.

Käytännön vuorovaikutusta oli myös videoneuvottelu Pariisin, Tukholman ja Helsingin välillä joskus viime vuosituhannella. Pariisissa oli Alexander King ja Helsingissä Pentti… Muita osallistujia en muistakaa.

Vuorovaikutusta oli myös videoneuvottelu Tampereen, Turun ja Helsingin kesken, neuvottelu, missä alustajan sairastumisen vuoksi ei ollut lainkaan esitystä. Mutta sitä innokkaampi keskustelu ja ideointi, kun Pentti ja Olavi Borg innostuivat keskustelusta, Toinen Turusta, toinen Tampereelta.

Silloin ymmärsin, miten videoneuvotteluja tulee käydä, miten myös etäosallistumalla syntyy uutta.

Videoneuvottelussa pätee sama kuin, muissakin vuorovaikutustilanteissa, se ei ole vain hyvin ohjattua puhetta vaan myös luovaa ilottelua.

Pääsy mukaan Futu -hankkeeseen oli minulle kuin lottovoitto! Ei niinkään rahallisesti kuin henkisesti. Upea porukka, upeat keskustelut, ajatusten jalostuminen olivat 90-luvulla todella iso onni!

Keskusteluja käytiin niin Moskovan punaisella torilla – tai ainakin sen lähistöllä jo ennen Futua, samoin kuin Ateenassa ja Delfoin vuorella.

                            Kuva: Mirja Mäkinen

Kolmen professorin Pentin, Olavin ja Matin hahmot Delfoi vuorella keskustelemassa – saamieni tietojen mukaan silloin muurahaisten yhteiskunnasta – piirtyvät edelleen silmieni eteen.

Futun aikana matkustimme Reykjavikiin, Brisbaneen ja Otavan Opistolle. Kaikilla näillä matkoilla oli suuri merkitys ymmärrykselle ja yhdessäololle toisten kanssa.

Enpä malta olla vielä muistelematta sitä keskustelua, joka käytiin netissä 1990-luvun alussa, Neuvostoliiton sortumisen aikaan. Pentti oli keskustelun sydän, osaa ottivat myös monet muut professorit ja tutkijat. Se oli nettikeskustelujen alkua muista aiheista kuin atk-ammattilaisten ja kehittäjien omista kysymyksistä. Olin ylpeä, että sain olla mukana tässä keskustelussa ymmärtämässä sekasortoisessa tilanteessa maailman menoa.

Pentin muistan aina kannustavana, tasapuolisena opettajana ja keskustelijana, Hän ei väheksynyt ketään iän, sukupuolen tai rodun perusteella. Kaikki olivat hänelle ihmisiä, joita tuli opettaa, joita tuli kuunnella ja kannustaa ja arvostaa .

Kiitän kirjan tekijöitä näistä muistoista, niiden nousemisesta mieleen. Ja kiitos Pentti!

Maija 21.3.2017

 

 

 

Jännittää

Jännittää, mitä uutta leirillä. Ainakin yritämme 3D-tulostukseen liitettävää skanneria.

Käsittääkseni se toimii siten, että kännykkäkameralla kuvaskannaus-sohjelmalla (esim Trnio) skaannaamme eli kuvaamme haluamamme esinettä, vaikkapa lempilelua, joka puolelta, ylhäältä ja sivuilta. Kamera ottaa noin 100 kuvaa ja yhdistää kuvat kolmiulotteiseksi kuvaksi. Harjoittelin tätä viime viekkaan kokouksen jälkeen. Oli kyllä sikäli vaikeaa, että kuvapöytä ei ollut riittävästi valaistu eikä sopivalla korkeudella. Sain kuitenkin jonkilaisen kuvan aikaiseksi, sitä on ruudulla kiva pyöritellä.

En vielä osaa siirtää sitä muuta kuin sähköpostiin enkä avata muilla välineillä kuin kännykällä. En ole ehtinyt asentaa uutta ohjelmaa.. Mutta pala kerrallaan. Eli en voi laittaa kokeilun tulosta tähän.

Tämän jälkeen pitää kuva siirtää 2D-tulostimeen, varmasti oman ohjelman kautta, joka tekee kuvasta mallin. Mutta tämän kaiken pitäisi onnistua ensi kesän leirillä, upeaa!

Kerroin tästä, sekä monikamera-ajosta videon teossa, Sonera-kaupassa, kun vaihdoin liittymäni 4G:ksi. Oli kiva myyjä, joka jutteli ja katseli kuvaa ja sanoi, että onpa hieno leiri, hän ei ole noita juttuja koskaan tehnyt!

Kesäkuussa leiriläiset ainakin ovat nähneet ja kokeneet moiset ihmeet!

Nähdään

Maija

Yhtä tuskaa – wordpressin opiskelu

Istun juuri opiskelemassa wordpressin käyttöä. No mihin taas törmäsin ensimmäiseksi: Salasanoihin ja tietoturvaan! Ei ole kurssia, jossa näillä ei olisi aloitettu… Jo yli 20 vuotta sitten  minut karkoitettiin – tai nyt ei ihan – oppimisen ilosta tällä samalla varoituksella. Toki tiedän, että asia on tärkeä. Mutta jos se on ainoa asia, minkä tiedän, niin olen ulkona koko tästä ihanasata nettimaailmasta. Toki nyt muutan salasanani, kun kuulin, että …..

Minusta on tärkeää, että on sivuja, joilla voi toimia ilman pelkoa tietoturvan menetyksestä. Esimerkiksi minun kuvani ja tekstini eivät juuri hakkereita kiinnosta, olisi jopa kiva, jos joku joskus lukisi.

Mutta vaikea on tämä worspress ymmärtää kokonaisuudessaa. Itse blogi on helppo tehdä – ainakin kun on opetellut sen yrityksen ja erehdyksen kautta.  Ja ihan omat sivut voivat olla helpotkin, mutta nämä yhteiset sivut??

 

Itseasiassa pitääkin opetella avaamaan omat sivuta ja sinne vimpaimia…!!!

maija

p.s muuten hyviä ohjeita aloittelijat saavat sivuilta:
sisaltototiimi.wordpress.com

Maailmanrauha edellyttää neuvottelutaitoa

Maailmanrauha edellyttää neuvottelutaitoa

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Politiikka on puhetta. Hyvä politiikka vaatii hyvää neuvottelutaitoa. Hyvä neuvottelutaito edellyttää kuuntelua ja toisen näkökulman ymmärtämistä. Hyvä neuvottelutaito edellyttää oman näkökulman hyvää perustelutaitoa. Hyvä neuvottelutaito edellyttää mielen pysymistä maltillisena ja rauhallisena.

Leirillä on monia asioita, joita hoidamme yhdessä neuvotellen: Sovimme yhdessä, mitä teemme ruoaksi, sovimme yhdessä, millainen video, millaista radio-ohjelmaa mitä kirjoitamme lehteen, mitä myymme kiskassa, kuka hoitaa infoa, paljonko saa lecuja ja pisteitä tehdyistä näkymättömistä töistä. Tämä kaikki, jos mikä on politiikkaa eli yhteisten asioiden hoitoa ja vaatii neuvottelutaitoa. Leirin motto on ollutkin iät ja ajat: Itsenäisesti yhdessä. Jo tämä motto ja sen hyväksyminen on politiikkaa.

Kun sovimme asiat yhdessä neuvotellen, on helppo toimia itsenäisesti, kun tietää mitä muut haluavat.

Oma asiansa on siten satunnaiset erimielisyydet eri osapuolten kesken. Niiden sopiminen on oma taitolajinsa, jota on hyvä harjoitella toista kuunnellen ja omaa näkökulmaansa perustellen ollen samalla valmis muuttamaan käsitystään, jos kuulee ja ymmärtää toisen perustelun. On tosi vaikeaa usein sanoa, että olin väärässä, mutta kun sen kerran sanoo, huomaa, että se on aika vapauttavaa. Ja samalla saa toisen arvostuksen, vaikka ehkä aluksi luuli sen menettävänsä.

Miten on, onko Suomessa yleistä myöntää olevansa väärässä? Onko Suomessa ihailtavaa neuvotella kompromissi tai löytää uusi yhteinen näkemys? Ainakin osa ihmisistä väheksyy näitä taitoja sanoen, että politiikot tekevät lehmänkauppoja tai ovat takinkääntäjiä. Ja molemmat ovat välttämättömiä asioita yhteisten asioiden hoitamiseksi rehellisesti ja avoimesti. Olen varma, että ne ovat välttämättömiä asioita maailmanrauhan saavuttamiseksi.

Missä neuvottelutaitoja opetellaan ja opitaan? No viestintäleirillä tietysti – ihan huomaamatta!

Ongelmanomistaja

Ongelmanomistaja vai ratkaisija?

Vuosia sitten 85-vuotias anoppini oli uudistamassa kylpyhuoneen kaakeleita. Hän asui vanhassa talossa, missä oli vielä jaloilla seisova kylpyamme. Kaapelimies totesi, että ei tuonne ammeen taakse alas saa kaakeleita! Mummu totesi tähän: Ellet sinä osaa, laitan itse! Ja niin hän tarttui toimeen ja kaapeloi ammeen taustan. Se kesti yli hänen loppuelämänsä – 10 vuotta – ja pidempäänkin. Mummu oli ongelmanomistaja, hän halusi kaakelit ammeen taakse. Kaakelimies oli töissä, hän näki vain hankaluuden.

Sama ilmiö toistuu monesti osatessamme palveluita: talot ovat homeisia, vanhaa ei voi korjata, taittaja ei uusi huonolaatuista graafista kuvaa, suutari kieltäytyy vaihtamasta vetoketjua jne. jne. Yhteistä kaikille on se, että tekijät eivät koe asiaa omakseen, he tekevät annetun ajan ja yleisohjeen mukaisesti välttämättömän. Ammattiylpeyttä ei ole, eikä tahtoa ratkaista asiakkaan ongelmaa. Ja miksi olisikaan? Kiittäkö kukaan, osaako asiakas arvostaa, maksaako kukaan laadusta?  Jos työnantaja ei arvosta työtä, kehu hyvää suoritusta, panosta laatuun, niin tuskin työntekijäkän.

Miksi asiat ovat näin? Joskus nuoruudessani kerrottiin tarinaa kirkon portista, jota oli rakennettu 10 vuotta. Kaikki ihastelivat hienoa käsityötä, eikä kukaan kysynyt, kuinka kauan sitä oli tehty. Nykyään nopeus on asia, jota vaaditaan ensimmäisenä tarjouksia pyydettäessä, tilauksia tehdessä jne. Eli nopeus voittaa laadun menen tullen. Tämä voi olla yksi syy, mutta ei selitä kaikkea. Sillä toisaalta myös sanonta: paras on hyvän vihollinen, pitää paikkansa.

Olen katsellut viime aikoina muutamia tosiTv-ohjelmia: Kuppilat kuntoon, pomo piilossa, muotisuunnittelijan työnohjaus jne.. Jotenkin tuntuu, että ne kaikki ovat syntyneet tarpesta näyttää, miten laatu syntyy. Hyviä opetusohjelmia monet näistä. Kaikki tosiTv-ohjelmat eivät olekaan huonoja…

Viestintäleirillähän olemme koko ajan pyrkineet tekemään parastamme sillä osaamisella mikä meillä on, saamaan valmiiksi annetussa ajassa niin hyvin kuin osaamme. Ja aina olemme arvostaneet toisten tekemisä – siitä on merkkinä ablodit ja pinssit ja kiitokset.  Tärkeintä on kuitenkin luottamus, luottamus siihen, että jokainen osaa ja vastaa tekemisistään yhdessä muiden kanssa. Jokaisen ideoita kuunnellan ja useimmat  toteutetaan. Näin voimme olla ylpeitä myös työn tuloksista!