Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2011

Vihti 2011

Vuoden 2011 kesäleiri pidettiin Vihdin Jokikunnassa, eli pitkästä aikaa Etelä-Suomessa. Leiri pidettiin Jokikunnan koululla, noin kymmenen kilometrin päässä Vihdin keskustasta.

Koulu sijaitsi mäen päällä, joten Radio Viekas kuului hyvin 10 km:n säteellä. Koulu oli vanha kyläkoulu, jossa oli vähän luokkia ja paljon portaita. Kesäkuun alku olikin tänä vuonna poikkeuksellisen kuuma, yli kolmeakymmentä astetta monena päivänä, ja portaiden käveleminen sai useimmat puuskuttamaan ja auringon puolella olevat huoneet päät hikoamaan ihan luonnostaan.

Koululla oli myös haasteena porakaivo, jonka pumppu reistaili paljon leirin suuren vedenkulutuksen takia. Osana päivistä tarvitsi säästellä vettä, jotta paineet kaivossa tasaantuvat.

Koululla oli erittäin tunnelmalliseksi osoittautunut suuri katettu terassi, josta sai hyvän kuumiin kesäpäiviin soveltuvan ruokailutilan. Siinä oli hyvä tehdä ruokaa isolla paellapannulla varsinkin kun itse keittiö oli melkoisen pieni. Tämä taisi olla ensimmäinen leiri niin että oli vain yksi ruoka ja ravintola käytössä.

Lasten piirustusnurkka oli kovassa käytössä.

Leirin kioski oli erikseen ulkona olevassa puisessa varastossa jossa oli järkyttävän kuuma. Suklaat sulivat velliksi ja jääpalakone oli kovassa käytössä.

Leirillä oli noin 60 osallistujaa, joista kaksi Vihdin seudulta.

Leirin Tietotuutit olivat myös luettavissa Issuu-näköislehtipalvelusta.