Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2005

Heinola 2005

Heinolassa sijaitsee yksi Viestintäkasvatuksen seuran käyttämistä leiripaikoista, Seminaarin koulu, jossa pidettiin viestintäleirit vuosina 2005 ja 2006. Koulu sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa, OPEKON vieressä. Keskustan läheisyydestä huolimatta Heinola oli rauhallinen leiripaikka. Leirillä on poikkeuksellisen lyhyet välimatkat eri ryhmäpisteistä toiseen, koska Seminaarin koulu on rakennettu hyvin tiiviisti. Viekkaan käytössä oli molempina vuosina sauna Heinäsaaren Camping-alueella. Ruokaa valmistettiin kahdessa eri keittiössä, joista toisena toimi yläkerran laitoskeittiö ja toisena alakerrassa monitoimitila. Alakeittiöllä oli käytössään myös ulkona sijaitseva paellapannu.

Viestintäleiri 7.6-14.6. Vuonna 2005 erityisenä piirteenä olivat nauhoittavat valvontakamerat mahdollisten ongelmien varalle varalle.

Isolla porukalla (pääasiassa kultseja ja resursseja) saatiin aikaan pieni lyhytelokuva “Ylimääräinen silmäpari” ja sille traileri.

Muisteloita

“Leirin aikana moni leiriläinen huomasi, ettei kannata pystyttää telttaa alamäkeen: kaikki tavarat päätyvät ennen pitkää yhteen teltan seinistä ja yöllä nukkuja tuppaa vierimään kohti sitä samaista kulmaa. Ei varmaan olisi kestänyt kauaa, kunnes jonkun teltta olisi kumossa.” Mikko, joka pystytti telttansa tasaiselle maalle.

”Heinola oli mainio risteytys kaupunkia ja maalaiskuntaa: moderni koulu ja lähellä oleva keskusta yhdistyivät maaseudun rauhaan, eikä amiskulttuurin edustajista ollut tietoakaan, ainakaan yöllisillä läpiajotempauksilla mitattuna. Koulu oli kompakti, ja yläkeittiö mahtava. Alakerran kotitalousluokka, alakeittiö, ei ollut yhtä korea, mutta toimi sekin useimmissa tapauksissa. Läheinen sauna ja järvi olivat mahtavia. Jalkapalloakin päästiin hieman pelaamaan.” —Timo H. 12. kesäkuuta 2006 kello 22.12 (EEST)

”Heinola oli oikeasti mahtava leiripaikka! Sää ei muistaakseni ollut kovin erikoinen, ei mielestäni kylmä, mutta ei kuuma – sillainen hyvä viestintäleirikeli! Ryhmätekstiviestit olivat suuremmassa käytössä kuin Mellilässä, toimivat hyvin. Kokonaiskuvana vuoden 2005 viestintäleiri Seminaarin koululla oli mahtava – siitä ei näin vuoden jälkeenkään keksi mitään pahaa sanottavaa. Siitä tuli ’kauniita muistoja’!” —topi 14. kesäkuuta 2006